Kiitos tästä(kin) kuvasta! Niin kaunis ja osuva! Piinailen 17. ja 18. siirtoalkion kanssa, kaikki aikaisemmat menetetty...enkä tiedä miten äitienpäiväkeskusteluihin liittyisin...
Kuvasit sen miltä minusta on tuntunut näinä äitienpäivinä kahtena viime vuonna ja kaikkina päivinä niiden välillä, tunne jota en oikeastaan kenellekään pysty kuvailemaan. Itken, mutta ei se haittaa. Kiitos.
Kiitos ihanasta kuvasta. Tämä on niin koskettavaa... kyynel tulee silmään. Voimia sinulle. Enkeleinä, perhosina, tuulen henkäyksinä he ovat meidän lähellämme ♥
Tämä ja se Hukassa jäi pyörimään mieleen päiviksi sen jälkeen kun olin nähnyt ne Kuukausiliitteessä.
Vaimoni joutui myös synnyttämään kuolleen lapsen. Olin hänen rinnallaan, mutta en osannut olla tukena niin hyvin kuin olisi pitänyt. Mutta se on mennyttä elämää nyt.
Joskus tulee mieleen, että miksi kaiken piti mennä näin mun kohdalla. Jos mä tästä niin paljon opin ja tulen vanhaksi ja viisaaksi, niin olisin niin mielelläni ollut vailla tätä oppituntia. Kuutta siirtoalkiota itken, he elivät minulle. Sylissä ovat, kuten kuvassa sanotaan. En tajua, miksi pitää näin paljon surra vielä pitkän ajan päästäkin.
Luin tässä jonkin aikaa sitten Suomen Kuvalehdestä jutun sinusta ja liikutuin suunnattomasti. Juuri tämä kyseinen kuva sai minut kyyneliin. Siitäkin huolimatta, että itse tuskin koskaan tulen lapsia haluamaan tai hankkimaan, tarinasi kosketti syvästi. Oli pakottava tarve tulla sanomaan että pidän näistä pingviini töistäsi todella paljon, ne ovat todella liikuttavia.
Kiitos ihanasta blogista. Löysin sen vasta juuri. Ihanaa kun osaat pukea ajatuksesi kuviksi niin taitavasti. Osaisimpa itsekin :( Se voisi auttaa... Voimia sinne.
PNG Olen 30+ nainen - vaimo, ystävä ja työkaveri. Olen synnyttänyt esikoiseni kuolleena, kokenut kaksi keskenmenoa ja lapsettomuushoidot. Toiveeni elävästä lapsesta ei ole toteutunut, enkä tiedä, uskallanko enää yrittää. Sarjakuvani kertovat tunteista ja tilanteista, joita olen viime vuosina kohdannut. Tiedän hyvin, että näkökulmia asioihin on monia, enkä halua loukata kuvillani ketään. Tämä blogi edustaa minun näkökulmaani, olkoonkin joskus liian mustavalkoinen sellainen. Mustavalkoinen on myös maailma, jossa niin helposti edelleen ajatellaan, että kaikki lapsia haluavat niitä myös saavat. (15.3.2009)
Yhteydenotto
Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteella: mail.png (at) gmail.com
Viisi keskenmenoa kokeneena tämä kuva osui ja upposi... :´(
VastaaPoistaKiitos tästä(kin) kuvasta! Niin kaunis ja osuva!
VastaaPoistaPiinailen 17. ja 18. siirtoalkion kanssa, kaikki aikaisemmat menetetty...enkä tiedä miten äitienpäiväkeskusteluihin liittyisin...
*halaa*
VastaaPoistaAina ja ikuisesti, kävi miten kävi, sylissä on paikka. *hali*
VastaaPoistaOsui ja upposi
VastaaPoistaKaunis ja herkkä kuvaus
VastaaPoistaniin koskettavaa, avaan kuviasi uudelleen ja uudelleen.
VastaaPoistaKuvasit sen miltä minusta on tuntunut näinä äitienpäivinä kahtena viime vuonna ja kaikkina päivinä niiden välillä, tunne jota en oikeastaan kenellekään pysty kuvailemaan.
VastaaPoistaItken, mutta ei se haittaa.
Kiitos.
Kiitos ihanasta kuvasta. Tämä on niin koskettavaa... kyynel tulee silmään. Voimia sinulle. Enkeleinä, perhosina, tuulen henkäyksinä he ovat meidän lähellämme ♥
VastaaPoistaMä en edes ole kärsinyt varsinaisesta lapsettomuudesta mutta itku tuli kun tän näin ja luin. (yksi keskenmeno)
VastaaPoistaTämä ja se Hukassa jäi pyörimään mieleen päiviksi sen jälkeen kun olin nähnyt ne Kuukausiliitteessä.
VastaaPoistaVaimoni joutui myös synnyttämään kuolleen lapsen. Olin hänen rinnallaan, mutta en osannut olla tukena niin hyvin kuin olisi pitänyt. Mutta se on mennyttä elämää nyt.
Joskus tulee mieleen, että miksi kaiken piti mennä näin mun kohdalla. Jos mä tästä niin paljon opin ja tulen vanhaksi ja viisaaksi, niin olisin niin mielelläni ollut vailla tätä oppituntia. Kuutta siirtoalkiota itken, he elivät minulle. Sylissä ovat, kuten kuvassa sanotaan. En tajua, miksi pitää näin paljon surra vielä pitkän ajan päästäkin.
VastaaPoistaIhan hirveästi voimia sinulle! <3
VastaaPoista:´( jaksamisia sulle! <3
VastaaPoistaLuin tässä jonkin aikaa sitten Suomen Kuvalehdestä jutun sinusta ja liikutuin suunnattomasti. Juuri tämä kyseinen kuva sai minut kyyneliin. Siitäkin huolimatta, että itse tuskin koskaan tulen lapsia haluamaan tai hankkimaan, tarinasi kosketti syvästi. Oli pakottava tarve tulla sanomaan että pidän näistä pingviini töistäsi todella paljon, ne ovat todella liikuttavia.
VastaaPoistaKiitos ihanasta blogista. Löysin sen vasta juuri. Ihanaa kun osaat pukea ajatuksesi kuviksi niin taitavasti. Osaisimpa itsekin :( Se voisi auttaa... Voimia sinne.
VastaaPoista