tiistai 4. elokuuta 2009

Minun tulee sinua ikävä (vertaistuesta)

23 kommenttia:

  1. Voi että mua itkettää tämäkin kuva. Yksi vaikeimmista asioista minulle on tässä lapsettomuudessa ollut se kuilu, joka ihmissuhteisiini on avautunut. Kummaltakin puolelta yritetään parasta, mutta kuilu on olemassa. Ei riitä, ettei saa lasta vaan voi lopulta menettää myös ystävänsä.

    VastaaPoista
  2. Totta tämäkin kuva. Toivon kovasti, ettei tämän aina tarvitse mennä näin. Toisen puolesta asiaa ei voi tietenkään päättää, mutta omasta puolestaan kylläkin.

    VastaaPoista
  3. Joskus ne jäälautat kohtaavat uudestaan, sitten kun kaikki on toisin.

    VastaaPoista
  4. Miten tuntuukin että aina sen oman epäonnistumisen perään se plussa jostain läheltä löytyy. Kumpikaan ei tiedä mitä sanoa. Toinen ei kehtaa iloita onnestaan ja toinen ei vaan pysty olemaan aidosti iloinen vaikka haluaisi...

    VastaaPoista
  5. Komppaan edellisiä... Tämä on, jälleen kerran, niin hyvä. Onneksi siellä aavalla kylmällä lapsettomuuden merellä voi kuitenkin törmätä toiseen nega-lauttaan. Yksin ei tarvitse jäädä. Mutta ei se sitä ikävää poista kuitenkaan...

    VastaaPoista
  6. Tällä hetkellä tämä niin läsnä...

    Kerta kerralta sattuu enemmän ja kerta kerralta kovetan itseni kyyneliltä.

    -M

    VastaaPoista
  7. Niin tuttu tunne, valitettavasti :S. En halua päästää ystäviäni kauas kuilun taakse, mutta joskus kohtaaminen on niin kovin vaikeaa. Kyyneleet nousevat kerta toisensa jälkeen silmiin.

    Jaksamisia kaikille!

    VastaaPoista
  8. Oi voi, kuinka samanlaisia ajatuksia teillä kaikilla onkaan, niinkuin minullakin... En voi mitään, mutta se kuilu vaan tulee...

    VastaaPoista
  9. Miten se onkin niin vaikeaa... kun toisen onni ei ole mitenkään minulta itseltäni pois?

    VastaaPoista
  10. Tämä on niin totta. Olen katsellut "kuvatuksiasi" pidemmän aikaa ja jokainen niistä koskettaa.

    Tämä kesä on ollut niin rankka kun tuntuu että jokainen ystävä ja tuttava plussaa ja sikiää ja saa lapsen. En jaksa enää edes ottaa "voikunihanaa"-ilmettä uutisen kuullessani vaikka eihän tämä heidän vikansa ole. En ole katkera mutta kuitenkin...

    VastaaPoista
  11. Juuri näin, jälleen kerran. Minä katson nyt tätä kuvaa (ainakin vielä tällä hetkellä tuolta erkanevan puolelta ) ja ihmettelen tätäkin tunnetta. Koin aikaisemmin, että tärkeitä ihmisiä virtuaalisia ja livenä erkanee, kun toiselle tuli plussa. JOtain muuttuu, vaikka kokemus on ollut siihen asti yhteinen.

    Nyt olen tilanteessa, jossa yhden tärkeimmän ystäväni kanssa olemme käyneet lapsettomuusmatkaa yhdessä ja lähentyneet entisestään. Kun itse plussasin, jotain tapahtui. Tietenkin. Mutta myös minä suren sitä, yritän löytää oikeanlaista roolia olla se, jota itse ennen manasin.

    Kun on nähnyt molemmat puolet edes hetkittäin, on myös vaikeaa löytää paikkaansa.

    VastaaPoista
  12. Kuva pysähdytti, jälleen kerran. Onneksi en ole yksin, täällä meitä on monta, samassa tilanteessa, toisiamme ja tuntemuksiamme ymmärtäen...

    -K

    VastaaPoista
  13. Niin totta ja niin väistämätöntä. Mutta mitä sitten tehdään, kun kaikilla muilla on jo lapsia paitsi itsellä? Erakoidutaan? Minulla se on hyvin lähellä.

    VastaaPoista
  14. Raadollisella, kauniilla tavalla mahtuu kolmeen kuvaan niin paljon liiankin tuttua tunnetta.

    Oikeassa elämässä kaikki seilaavat "sillä toisella lautalla", yksin olen jäänyt rannalle.

    Kuvasi ovat todella koskettavia.

    VastaaPoista
  15. Niin valitettavan tuttu tilanne. Pysähdyttävä ja koskettava tilanne.
    Endotar 82

    VastaaPoista
  16. Niin totta. Niin totta. Nämä kuvat ovat aina niin raadollisenkin tosia.

    VastaaPoista
  17. Kyllä, tosiaan näin se valitettavasti menee. Meidän "tukiryhmästä" muut ovat plussanneet paitsi minä. Tottakai se jättää ulkopuolelle, he vertailevat raskausahdinkoaan ja minä pohdin itsekseni taivaassa olevia pieniäni.

    VastaaPoista
  18. *Snif* ei voi mitään, suoraan kuin mun elämästä... Kyllä on hieno taito ihmisellä yhdistää kuva ja sanat.

    VastaaPoista
  19. Juuri näin se menee.. Eikä ole kyse siitä, etteikö pystyisi tai haluaisi iloita toisen onnesta. Oma epäonnistumisen tunne vahvistuu toisen plussatessa ja tuntuu siltä, että on parempi vetäytyä. Plussanneen lähellä olo muistuttaa omasta epäonnesta uudelleen ja uudelleen, ja se sattuu, eikä kukaan halua loputonta kipua..

    VastaaPoista
  20. Tänään oli ihana lounastapaaminen möhömahaisen lapsuudenystäväni kanssa. Meillä on ikäeroa 3 viikkoa, hänen la 5 päivää myöhemmin kuin omani piti olla. Ei voi mitään, kurkkua kuristaa. Siksi tulin katsomaan blogisi päivitystä.

    VastaaPoista
  21. Tämäkin on niin tuttua. Alkuun sitä kadehti vain niitä "kertalaakista raskaaksi" tai "monta vauvaa putkeen muutamassa vuodessa" -tyyppejä. Nyt kateus on jo ottanut askeleen rumempaan suuntaan: enää ei jaksa olla onnellinen edes heidän puolestaan, jotka ovat saaneet vauvansa pitkien "taisteluiden" jälkeen. Siinäkin kohtaa iskee kateus: miksi he saavat onnellisen lopun kärsimysten jälkeen? Miksi he pääsevät vaikeuksien kautta voittoon? Ennenkaikkea: miksi minä en?? Mitä järkeä näissä vastoinkäymisissä ja pettymyksissä on, jos niistä ei seuraa mitään hyvää?

    VastaaPoista
  22. Tämä kuvaa niin hyvin yhtä kamalinta osaa lapsettomuudessa. Sitä ehtii kiintyä ihmisiin, jännittää ja surra yhdessä. Sitä on toisinaan niiiiiin kateellinen kohtalotovereiden kohtaamasta onnesta, että ihan hävettää.

    VastaaPoista
  23. Tämä on niin kovin tuttua. Ja niin kipeää.

    Kiitos kuvistasi. (Blogistasi oli juttua Aamupostissa tänään.)

    VastaaPoista