tiistai 4. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Tietoja minusta
PNG
Olen 30+ nainen - vaimo, ystävä ja työkaveri. Olen synnyttänyt esikoiseni kuolleena, kokenut kaksi keskenmenoa ja lapsettomuushoidot. Toiveeni elävästä lapsesta ei ole toteutunut, enkä tiedä, uskallanko enää yrittää. Sarjakuvani kertovat tunteista ja tilanteista, joita olen viime vuosina kohdannut. Tiedän hyvin, että näkökulmia asioihin on monia, enkä halua loukata kuvillani ketään. Tämä blogi edustaa minun näkökulmaani, olkoonkin joskus liian mustavalkoinen sellainen. Mustavalkoinen on myös maailma, jossa niin helposti edelleen ajatellaan, että kaikki lapsia haluavat niitä myös saavat. (15.3.2009)
Olen 30+ nainen - vaimo, ystävä ja työkaveri. Olen synnyttänyt esikoiseni kuolleena, kokenut kaksi keskenmenoa ja lapsettomuushoidot. Toiveeni elävästä lapsesta ei ole toteutunut, enkä tiedä, uskallanko enää yrittää. Sarjakuvani kertovat tunteista ja tilanteista, joita olen viime vuosina kohdannut. Tiedän hyvin, että näkökulmia asioihin on monia, enkä halua loukata kuvillani ketään. Tämä blogi edustaa minun näkökulmaani, olkoonkin joskus liian mustavalkoinen sellainen. Mustavalkoinen on myös maailma, jossa niin helposti edelleen ajatellaan, että kaikki lapsia haluavat niitä myös saavat. (15.3.2009)
Yhteydenotto
Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteella: mail.png (at) gmail.com
Blogiarkisto
-
►
2011
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2010
(1)
- ► huhtikuuta (1)
-
▼
2009
(11)
- ► marraskuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
Voi että mua itkettää tämäkin kuva. Yksi vaikeimmista asioista minulle on tässä lapsettomuudessa ollut se kuilu, joka ihmissuhteisiini on avautunut. Kummaltakin puolelta yritetään parasta, mutta kuilu on olemassa. Ei riitä, ettei saa lasta vaan voi lopulta menettää myös ystävänsä.
VastaaPoistaTotta tämäkin kuva. Toivon kovasti, ettei tämän aina tarvitse mennä näin. Toisen puolesta asiaa ei voi tietenkään päättää, mutta omasta puolestaan kylläkin.
VastaaPoistaJoskus ne jäälautat kohtaavat uudestaan, sitten kun kaikki on toisin.
VastaaPoistaMiten tuntuukin että aina sen oman epäonnistumisen perään se plussa jostain läheltä löytyy. Kumpikaan ei tiedä mitä sanoa. Toinen ei kehtaa iloita onnestaan ja toinen ei vaan pysty olemaan aidosti iloinen vaikka haluaisi...
VastaaPoistaKomppaan edellisiä... Tämä on, jälleen kerran, niin hyvä. Onneksi siellä aavalla kylmällä lapsettomuuden merellä voi kuitenkin törmätä toiseen nega-lauttaan. Yksin ei tarvitse jäädä. Mutta ei se sitä ikävää poista kuitenkaan...
VastaaPoistaTällä hetkellä tämä niin läsnä...
VastaaPoistaKerta kerralta sattuu enemmän ja kerta kerralta kovetan itseni kyyneliltä.
-M
Niin tuttu tunne, valitettavasti :S. En halua päästää ystäviäni kauas kuilun taakse, mutta joskus kohtaaminen on niin kovin vaikeaa. Kyyneleet nousevat kerta toisensa jälkeen silmiin.
VastaaPoistaJaksamisia kaikille!
Oi voi, kuinka samanlaisia ajatuksia teillä kaikilla onkaan, niinkuin minullakin... En voi mitään, mutta se kuilu vaan tulee...
VastaaPoistaMiten se onkin niin vaikeaa... kun toisen onni ei ole mitenkään minulta itseltäni pois?
VastaaPoistaTämä on niin totta. Olen katsellut "kuvatuksiasi" pidemmän aikaa ja jokainen niistä koskettaa.
VastaaPoistaTämä kesä on ollut niin rankka kun tuntuu että jokainen ystävä ja tuttava plussaa ja sikiää ja saa lapsen. En jaksa enää edes ottaa "voikunihanaa"-ilmettä uutisen kuullessani vaikka eihän tämä heidän vikansa ole. En ole katkera mutta kuitenkin...
Juuri näin, jälleen kerran. Minä katson nyt tätä kuvaa (ainakin vielä tällä hetkellä tuolta erkanevan puolelta ) ja ihmettelen tätäkin tunnetta. Koin aikaisemmin, että tärkeitä ihmisiä virtuaalisia ja livenä erkanee, kun toiselle tuli plussa. JOtain muuttuu, vaikka kokemus on ollut siihen asti yhteinen.
VastaaPoistaNyt olen tilanteessa, jossa yhden tärkeimmän ystäväni kanssa olemme käyneet lapsettomuusmatkaa yhdessä ja lähentyneet entisestään. Kun itse plussasin, jotain tapahtui. Tietenkin. Mutta myös minä suren sitä, yritän löytää oikeanlaista roolia olla se, jota itse ennen manasin.
Kun on nähnyt molemmat puolet edes hetkittäin, on myös vaikeaa löytää paikkaansa.
Kuva pysähdytti, jälleen kerran. Onneksi en ole yksin, täällä meitä on monta, samassa tilanteessa, toisiamme ja tuntemuksiamme ymmärtäen...
VastaaPoista-K
Niin totta ja niin väistämätöntä. Mutta mitä sitten tehdään, kun kaikilla muilla on jo lapsia paitsi itsellä? Erakoidutaan? Minulla se on hyvin lähellä.
VastaaPoistaRaadollisella, kauniilla tavalla mahtuu kolmeen kuvaan niin paljon liiankin tuttua tunnetta.
VastaaPoistaOikeassa elämässä kaikki seilaavat "sillä toisella lautalla", yksin olen jäänyt rannalle.
Kuvasi ovat todella koskettavia.
Niin valitettavan tuttu tilanne. Pysähdyttävä ja koskettava tilanne.
VastaaPoistaEndotar 82
Niin totta. Niin totta. Nämä kuvat ovat aina niin raadollisenkin tosia.
VastaaPoistaKyllä, tosiaan näin se valitettavasti menee. Meidän "tukiryhmästä" muut ovat plussanneet paitsi minä. Tottakai se jättää ulkopuolelle, he vertailevat raskausahdinkoaan ja minä pohdin itsekseni taivaassa olevia pieniäni.
VastaaPoista*Snif* ei voi mitään, suoraan kuin mun elämästä... Kyllä on hieno taito ihmisellä yhdistää kuva ja sanat.
VastaaPoistaJuuri näin se menee.. Eikä ole kyse siitä, etteikö pystyisi tai haluaisi iloita toisen onnesta. Oma epäonnistumisen tunne vahvistuu toisen plussatessa ja tuntuu siltä, että on parempi vetäytyä. Plussanneen lähellä olo muistuttaa omasta epäonnesta uudelleen ja uudelleen, ja se sattuu, eikä kukaan halua loputonta kipua..
VastaaPoistaTänään oli ihana lounastapaaminen möhömahaisen lapsuudenystäväni kanssa. Meillä on ikäeroa 3 viikkoa, hänen la 5 päivää myöhemmin kuin omani piti olla. Ei voi mitään, kurkkua kuristaa. Siksi tulin katsomaan blogisi päivitystä.
VastaaPoistaTämäkin on niin tuttua. Alkuun sitä kadehti vain niitä "kertalaakista raskaaksi" tai "monta vauvaa putkeen muutamassa vuodessa" -tyyppejä. Nyt kateus on jo ottanut askeleen rumempaan suuntaan: enää ei jaksa olla onnellinen edes heidän puolestaan, jotka ovat saaneet vauvansa pitkien "taisteluiden" jälkeen. Siinäkin kohtaa iskee kateus: miksi he saavat onnellisen lopun kärsimysten jälkeen? Miksi he pääsevät vaikeuksien kautta voittoon? Ennenkaikkea: miksi minä en?? Mitä järkeä näissä vastoinkäymisissä ja pettymyksissä on, jos niistä ei seuraa mitään hyvää?
VastaaPoistaTämä kuvaa niin hyvin yhtä kamalinta osaa lapsettomuudessa. Sitä ehtii kiintyä ihmisiin, jännittää ja surra yhdessä. Sitä on toisinaan niiiiiin kateellinen kohtalotovereiden kohtaamasta onnesta, että ihan hävettää.
VastaaPoistaTämä on niin kovin tuttua. Ja niin kipeää.
VastaaPoistaKiitos kuvistasi. (Blogistasi oli juttua Aamupostissa tänään.)