maanantai 21. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Tietoja minusta
PNG
Olen 30+ nainen - vaimo, ystävä ja työkaveri. Olen synnyttänyt esikoiseni kuolleena, kokenut kaksi keskenmenoa ja lapsettomuushoidot. Toiveeni elävästä lapsesta ei ole toteutunut, enkä tiedä, uskallanko enää yrittää. Sarjakuvani kertovat tunteista ja tilanteista, joita olen viime vuosina kohdannut. Tiedän hyvin, että näkökulmia asioihin on monia, enkä halua loukata kuvillani ketään. Tämä blogi edustaa minun näkökulmaani, olkoonkin joskus liian mustavalkoinen sellainen. Mustavalkoinen on myös maailma, jossa niin helposti edelleen ajatellaan, että kaikki lapsia haluavat niitä myös saavat. (15.3.2009)
Olen 30+ nainen - vaimo, ystävä ja työkaveri. Olen synnyttänyt esikoiseni kuolleena, kokenut kaksi keskenmenoa ja lapsettomuushoidot. Toiveeni elävästä lapsesta ei ole toteutunut, enkä tiedä, uskallanko enää yrittää. Sarjakuvani kertovat tunteista ja tilanteista, joita olen viime vuosina kohdannut. Tiedän hyvin, että näkökulmia asioihin on monia, enkä halua loukata kuvillani ketään. Tämä blogi edustaa minun näkökulmaani, olkoonkin joskus liian mustavalkoinen sellainen. Mustavalkoinen on myös maailma, jossa niin helposti edelleen ajatellaan, että kaikki lapsia haluavat niitä myös saavat. (15.3.2009)
Yhteydenotto
Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteella: mail.png (at) gmail.com
Blogiarkisto
-
►
2011
(1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2010
(1)
- ► huhtikuuta (1)
-
▼
2009
(11)
- ► marraskuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
Tästä jäi vain todella sanattomaksi. Tuo todellakin on joidenkin asenne. Että elämässä voi tapahtua kamalampaakin. Jepjep.
VastaaPoistaNaulan kantaan.
VastaaPoistaJa toisaalta elämän tarkoitushan määritellään usein elämän jatkumiseksi. Joten...
Voi kun siitä vertailusta tosiaan joskus pääsisi. Se oma murhe ja taakka lienee jokaiselle raskain. Kun muusta ei tiedä :-(
*halii*
Myös sanaton.
VastaaPoistaMiten kukaan voi kenenkään puolesta määritellä maailman hirveimmän asian..?! Kysehän on täysin subjektiivisesta tulkinnasta ja jollekin tosiaan lapsettomuus ei ole raskasta, mutta se ei vain poista sitä faktaa, että jollekin on.
VastaaPoistaEi kukaan tosiaan voi määritellä mikä asia on vaikeaa ja mikä ei. Jollekkin joku asia voi olla todella vaikea kun taas toinen kohauttaisi samasata asiasta olkiaan ja toteaisi so what. Ihmiset kokee asiat niin eri tavalla. vskan tavoin toivoisin, että siitä vertailusta päästäisiin. Jokaisella on omat murheensa/taakkansa ja vertailun sijaan tulisi tukea ihmistä.
VastaaPoista-endotar82-
Huomasin, etten olekaan ihan sanaton: Lapsettomuutta monesti verrataan kuolemaan. Yksilötasolla, maailman kamalin asia lieneekin kuolema, nimittäin oman lapsen kuolema. Pitäisikö siis jokaisen lapsettoman joutua kokemaan synnytys, lapsen menettäminen ja hautaaminen, että lapsettomuus käsitteenä olisi kyseenalaistajille riittävän kamala asia? Moni siitäkin kokemuksesta selviää, kaikki eivät. Ymmärrän, että joillekin lapsettomuus on vain yksi elämän vastoinkäyminen ja olen onnellinen niiden ihmisten puolesta, jotka pystyvät asian käsittelemään noin järkiperäisesti. Minun elämässäni lapsettomuus kuitenkin muistuttaa minua joka päivä siitä, kuka siellä hautausmaan mullan alla nukkuu. Ehkä se on hetkittäin omaan napaan käpertymistä, mutta itsesääliä se ei ole.
VastaaPoistaEnsin menin kyllä sanattomaksi. Noin se luu just lyödään kurkkuun.
VastaaPoistaSitten alkoi pulputa vastalauseita ja kysymyksiä. Mikä se maailman hirvein asia sitten on? Syöpä, läheisen kuolema, nälänhätä, sota...? Ainakin niin kauan kun en kärsi niistä, niin lapsettomuus on _tähän asti_ minun elämäni kauhein asia. Siis yksilötasolla. Mutta ei, en minäkään pidä sitä universaalisti maailman kauheimpana.
Itseensä käpertymistä ja itsesääliä lapsettomuus kyllä on, varsinkin kun sitä ei voi surra julkisesti. Olen kateellinen kollegalle, jolta kuoli puoliso. Kukaan ei ihmettele hänen itkettyneitä silmiään. Mutta jos mä vetistelen kuutiossani, niin sitä kyllä katsotaan pitkään. Jääkö siis muita vaihtoehtoja kuin käpertyä itseensä?
-Annis-
EmmyAurora: Olet niin oikeassa. Ja voi kun kyse olisikin vain kertaluontoisesta kriisistä, joka iskee kerralla ja kunnolla, ja sitten sitä voi ryhtyä työstämään. Mutta kun tässä nimenomaisessa kriisissä se kuolema toistuu aina vaan uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Minulle yksi vaikeimmista asioista lapsettomuudessa on nimenomaan se, että tässä kriisissä voi velloa vuodesta toiseen, eikä eteenpäin pääse. Kuka sille kriisille pistäisi lopun, kun itse ei osaa tai pysty?
VastaaPoistaTuntuu,että ne ihmiset joilla kaikki onnistuu ja jotka ovat kaiken saaneet helpolla,ovat kaiken pahimpia neuvomaan ja kertomaan mielipiteitään.
VastaaPoistaItse olen esikoiseni synnyttänyt kuolleena ja taistelu elävän lapsen saamisesta vain jatkuu ja jatkuu.
Sain neuvon eräältä äidiltä,että asiat voisivat olla huonomminkin....kysyin,että miten muka? Kun on lapsensa haudannut siitä huonommin asiat eivät voi enää olla.
Jaksamista Pingu!
Toivottelee Ilonan äiti tuntemattomasta.
kiitos näistä pinguista!!
VastaaPoistaItse odotan, että aika kulkisi nopeammin kohti vaihdevuosia, jolloin voisin lopettaa tämän joka ikisen kuukauden aikana pienen toivon pilkkeen sisimmässäni - olen ihan loppu!
VastaaPoistaKukaan joka ei ole tätä itse kokenut, ei tiedä helvettiäkään siitä mikä on maailman pahin asia kenenkin elämässä. Se on subjektiivinen kokemus ja pahinta mitä voit toiselle tehdä on vähätellä hänen tunteitaan ja elämäänsä. KAMALAA! Olen pahoillani sen ihmisen puolesta joka oikeasti on noin tollo.
VastaaPoistaKiitos tästä ja voimia PNG:lle! Olet mainio ja tärkeä. Mieskin tykkää; blogisi on ainoa mitä hän suostuu lukemaan, muita ei edes vilkaise :)
Taas niin Hieno kuva!Tuntuu ettei tässä elämässäni ole muuta varmaa kuin joka kuukautinen"keskenmeno".Pienikin vastoinkäyminen tuntuu suurelle.Niin paljon tunteita tähän kipeään asiaan liittyy:(
VastaaPoistaSarjakuvasi ovat todella kauniita ja koskettavia. Itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta lapsettomuudesta ja voin vain kuvitella, miltä tyhjä syli tuntuu. Läheltä olen kuitenkin seurannut vuosia kestävää lapsettomuushoitoprosessia ja oma voimattomuuteni tuntuu raastavalta :( Voin kai vain tukea niin paljon kuin mahdollista, vaikka surussaan ihminen on aina yksin...
VastaaPoistaTunnen syvää myötätuntoa lapsettomuudesta kärsiviä kohtaan. Voimia teille kaikille joita asia kipeästi koskettaa!
Tuo oli niin totta, mistä piirsit. Olen vääntänyt vuosia yhdelle ns. "ystävättärelle" keskusteluissamme rautalangasta mallia lapsettomuussurun syvyydestä ja todennut, että ketään ei voi pakottaa ymmärtämään, jos toinen ei halua. Onneksi on niitä kultaakin kalliimpia ystäviä, jotka haluavat ymmärtää ja ymmärtävät. Parasta lohtua olen saanut niiltä, jotka eivät ammu alas tätä surua tarpeettomana liioitteluna.
VastaaPoistaKun saimme lapsettomuustuomion, ystävättäreni toi minulle kauniin kortin ja orkidean. Se lohdutti niin paljon, suruni oli hänelle näkyvä, hän laski sen surunvalittelun arvoiseksi. Tänä keväänä löysin portailtani kukkakimpun ja kortin toiselta rakkaalta ystävältä tuomiomme vuosipäivänä. On upeaa, että on kuitenkin ihmisiä, jotka haluaa ymmärtää. Kiitos!
Kun 10 vuotta sitten aloin kevyellä asenteella hankkia lapsia, ajattelin että "jos tulee, saa tulla ja jos ei, niin ei se maailmaa kaada". No eipä ole tullut, eikä maailma ole tosiaan kaatunut. Mutta minun maailmani lapsettomuus ja 10 vuoden yrittäminen on lopullisesti muuttanut. Kiitos kaikille, jotka tätä maailmaa kanssani uskallatte ja jaksatte jakaa.
VastaaPoistaOsuitpa taas ajankohtaiseen aiheeseen. Täällä on nimittäin pohdittu sitä, ettei ole mitään mittaria, jolla ihmisten surut voitaisiin puolueettomasti punnita. Ja miksi ihmeessä pitäisikään olla...
VastaaPoistaJos oma suru tuntuu suurelta, se on suurta. Sitä saa ja pitää surra. Ei kenelläkään ole oikeutta sanoa, että voisivathan asiat olla huonommin, tai että kaikkea ei vaan voi saada. Oman navan murheet ja pettymykset pitää käsitellä, ennen kuin ne koteloituvat.
Tämäkin osui ja upposi. Niin totta, tästä aiheesta juuri hetki sitten väänsin kättä eräällä keskutelufoorumilla.Erittäin negatiivinen sävy oli sellaisilla, jotka eivät tienneet asiasta yhtään mitään.
VastaaPoistaEihän lapsettomuus ole kauheaa ;) sanoo lapsellinen ihminen, jonka elämä sujuu niin kuin on suunniteltu...
Hienosti kiteytetty todellakin! Ja upeita kommentteja jälleen!
VastaaPoistaMietin tuossa vielä myös sitä, miten traumatisoiva asia lapsettomuus voi olla. Kysymys ei siis olekaan välttämättä oman navan ympärillä pyörimisestä tai itsesäälistä vaan esimerkiksi masennuksesta, ahdistuksesta tai jostakin muusta traumaattisista reaktioista sinänsä. Jokainen pettymys voi käynnistää udestaan surun, joka voi olla suurempi kuin suurin.
Sininen lintu
Niin, eiköhän nuo pahimmat asiat maailmassa ole erilaiset itse kullekin. Itse voin tunnustaa, että oman veljen kuolema ei kosketellut lähellekään niin syvästi kuin tämä lapsettomuuden kohtaaminen. Mikään ei ole ollut kipeämpää. Vaikka tottahan sekin on, että tämä on "vain" meidän juttu, eli tavallaan itsekästäkin.
VastaaPoistaMinä opin aika nopeasti, että lapsettomuudesta kannattaa puhua vain niiden kanssa, jotka ovat sen muodossa tai toisessa kokeneet. Kukaan muu ei voi sitä kaikkine tunteineen käsittää. Niin kuin ei varmaan voi ymmärtää syöpään tai johonkin muuhun henkeä uhkaavaan sairastuneen näkökulmaa kuin sellainen, joka on myös läpikäynyt saman.
VastaaPoistaJokaisen subjektiivinen kokemus maailman kauheimmasta asiasta on juuri se oikea ja tosi. Ihan niin kuin moni on jo viisaasti todennut.
Voi kun me ihmiset osaisimme olla linjaamatta näitä "kuinka kauheaa" ja "kuinka siitä selvitään" asioita toisten puolesta.
Kiitos jälleen monesta upeasta, osuvasta kuvasta!
...ja eikö itseään ole lupa sääliä..? Se on ehkä yksi vaikeimmista asioista; antaa itselleen armoa, luvan olla pettynyt ja surullinen, kun yhteiskunta jossa elämme, tuntuu olevan vahvoja ja onnistujia varten.
VastaaPoistaKiitos kuvista, jotka kertovat enemmän kuin sanat koskaan.
On suruja joita voi jakaa ja saada ymmärrystä ja sitten on niitä suruja, joihin ei saa ymmärrystä, ei halauksia tai surun sanoja vaan ohjeita siitä, miten siinä tilanteessa tulisi toimia. Kaikki tietävät, ettei syöpää sairastavalle mennä toteamaan, että menisit hoitoon tai hankkisit lääkkeitä ulkomailta. Kai se, mitä kaikki suruissamme tarvitsisimme on kuuntelija, joka vain kuuntelee, ottaa kädestä ja on siinä eikä katoa mihinkään.
VastaaPoistaSininen lintu
Ja kuinka moni *kehtaisi* sanoa vaikkapa syöpäsairaalle ihmiselle, että kuule kun mun mielestä syöpä ei ole maailman kauhein asia ja sehän on sellasta oman navan ympärillä pyörimistäkin. Omassa mielessään saa toki jokainen olla mistä tahansa mitä mieltä tahansa, mutta tiettyjä asioita saa myös kernaasti pitää ihan vaan omana tietonaan.
VastaaPoistaNo, tyhmille ei kannata selittää ja fiksuille ei tarvitse.